Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat - eniten sairaslomalla?

Akatemia sanalla tarkoitetaan oppineiden yksilöiden yhteisöä (taide, tiede, musiikki jne). Akatemia kuulostaa sanana kieltämättä hienolta. Niin hienolta, että suomalaisissa urheiluseuroissa on perustettu lukuisia akatemioita. Itsekin olen saanut kunnian työskennellä FC Hongan junioriakatemiassa. Rehellisesti täytyy sanoa, että mielestäni koko sana on kärsinyt inflaation.

Jos ajatellaan akatemiaa esim. korkeakouluna tai yliopistona, niin ovatko Suomen jalkapalloakatemiat tasoltaan jalkapallon korkeakouluja tai yliopistoja? Onko jalkapalloakatemioissa opetussuunnitelma taktiselle, tekniselle, fyysiselle, psyykkiselle harjoittelulle? Jos, ja kun (toivottavasti) on, toteutuuko opetussuunnitelma? Onko opettajilla riittävästi tietoa opettaakseen tiettyä ainetta ja valmistamaan pelaajat tuleviin vuosiin?

Olin syksyllä eräässä koulutustapahtumassa, jossa kuulin sivusta muutaman valmentajan keskustelun. Lainaan valmentajilta lauseen: "huipulla harjoitellaan paljon ja kovaa, näin meidänkin täytyy tehdä". Oletan, että suomalaisessa jalkapallossa tämä huippu on nuorten akatemioissa. Huipulla näköjään myös vammaudutaan paljon ja kovaa.

Vastaanotollani käy viikoittain nuoria urheilijoita fysioterapiassa. Tukkimiehen kirjanpidolla laskettuna 95% näistä nuorista urheilijoista kärsii rasitusvammoista: kolmen kärjessä (ei arvojärjestys) polvi, lantionseutu ja selkä.

Valitettavan usein vastaanotolla käyvät ne nuoret urheilijat, jotka harjoittelevat viikkotasolla vähintään 4-5 kertaa lajinsa edustusjoukkueissa (paljon ja kovaa?). Mahdollisesti ammattini sokea piste on siinä, että nämä huiput hakeutuvat vastaanotolle, koska haluavat edelleen urheilla usein. Ja urheiluseurojen "peruskoulussa" opiskelevat nuoret eivät hakeudu vastaanotolle vaan pitävät kuukauden tauon. Oli miten oli, talenttiemme rasituvammat ovat yleistyneet.

Onko akatemiavalmennus akatemiatasoista (jalkapallon yliopisto tai korkeakoulu) siinä mielessä, että lajiharjoittelun lisäksi esim. vammoja ennaltaehkäisevää harjoittelua toteutetaan säännöllisesti? Tunnetaanko akatemioissa kasvuikäisten sekä lajin tyyppivammat, rytmitetään harjoittelu mikro- ja makrosyklissä sisällöltään, voluumiltaan ja intensiteetiltään nuorille urheilijoille sopivaksi? Lajin tyyppivammoista 60-70% on ennaltaehkäistävissä. Eli sadasta pelaajasta yli puolet. Rasitusvammoista taas suurin osa on valmennusvirheitä. Valmennusvirheellä tarkoitan kokonaisrasituksen hallintaa suhteessa nuoren urheilullisiin tapahtumiin (joukkuetapahtumat, aamuharjoitukset, alueelliset joukkueet jne.).

Mielestäni jalkapalloseuroille tai vähintään akatemioille pitäisi määritellä kansallisella tasolla tietyt laatukriteerit: akatemian organisaatiorakenne, valmentajakoulutus, fyysisen valmentajan koulutus eli yhtenäinen kansallinen linja. Ei siksi, että nykyinen toiminta olisi valtavan huonoa, vaan saada kansallisella tasolla yhtenäistä linjaa ja turvallista harjoittelua talenteillemme.

Entäs sitten resurssit: mistä saada hyviä tekijöitä, kun rahaa ei ole? Tapaan jatkuvasti laadukkaita jalkapallovalmentajia, jotka joutuvat taistelemaan nykyistä kansallista tuulimyllyä (puutteellinen yhtenäinen linja) vastaan oman joukkueensa kanssa. Mikäli kansallisella tasolla laatukriteerit eivät ole virallisesti vielä toteutettavissa, ehdottaisin kansallista seurayhteistyötä. Seurojen välinen yhteistyö luento-, harjoitusesimerkkimuodossa olisi helposti toteutettavissa. Kannustaisinkin samanhenkisiä valmentajia olemaan aktiivisesti kontaktissa eri jalkapalloseuroihin. Näin voisimme kustannustehokkaasti rakentaa maahamme yhtenäistä organisaatio- ja harjoittelulinjaa talenteillemme.